lauantai 30. marraskuuta 2013

Voihan ärsytys!

Vähänkö on ollut inhottavaa, kun netti ei oo toiminu kunnolla! Tässä sen huomaa kuinka riippuvainen sitä voi olla jostain asiasta.
Koitin tuossa pari päivää sitten tallentaa ensimmäistä kertaa kutsujen tilauksia ja ai, että kun oli hankalaa! Piti välillä oikein laskea kymmeneen ja rauhoittua ettei ipad lentänyt seinään. Piti vain vähän muistutella, että ensi kerralla se ei ole näin hankalaa. Lopulta tilaus lähti pääkonttoriin pienten ärräpäiden saattelemana. En todellakaan omista hyviä hermoja tai pitkää pinnaa niin pienet vaikeudet tuntuvat välillä ihan ylitse pääsemättömiltä. Kärsivällisyys ei myöskään kuulu hyviin ominaisuuksiini. Odotan kuin kuuta nousevaa 150e lahjakorttia Partyliteltä kun rupesin Marraskuun aikana konsultiksi. Nooh ehkä se sieltä tulee ennen joulua :)
Kellokin menee hurjaa vauhtia eteenpäin, mutta eipä tänäkään yönä pahemmin nukuta, koska Tintti pieni on toista päivää kuumeessa. Tuntuu kamalalta kun noin pieni kärsii ja hehkuu kuin patteri (eilen iltapäivällä kuumetta oli 39'C ja tänään pyörinyt 38'C) :(

Hyvää yötä!


tiistai 26. marraskuuta 2013

Minä täällä hei!

Ajattelin tässä postauksessa kertoa blogini ideasta.

Ystäväni heitti aikoinaan ajatuksen, että rupeisin pitämään blogia. Siinä kohtaa ei ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Olin saanut vauvan, mutta en tahtonut mitään vauva-arki-blogia, kun en itsekkään jaksanut niitä lukea enkä osannut kirjoittaa niin hauskasti, että kukaan jaksaisi.

Aloitin Partyliten konsulttina n. kolme viikkoa sitten ja se on asia minkä tahdon jakaa muidenkin kanssa. Blogini on niin kuin kasvutarina. En ole koskaan tyytynyt pieneen osaan. Olen aina halunnut olla vähän enemmän. Kuten tässäkin.
Konsultti-> Yksikönpäällikkö-> Yksikönjohtaja-> Aluepäällikkö-> Linjapäällikkö-> Linjajohtaja

Kipinä syttyi ensimmäisen kerran n. neljä vuotta sitten, kun olin ollut ystäväni kutsuilla ja pidin jatkokutsut. Olin silloin jo kiinnostunut aloittamaan konsulttina, mutta kyseinen konsultti ei saanut puhuttua minua ympäri. Ajatus muistui uudelleen vuosi takaperin kun olin jälleen kutsuilla ja konsultti oli aivan huippu! Mutta eeeii... "Ei oo autoo, se on niin hankalaa ilman." Aikaa kului, ostettiin auto ja sitten se välähti. Nyt tai ei koskaan! Harmittaa etten aloittanut aikasemmin :)

Haaveeni on lopettaa päivätyöni ja keskittyä vain tähän. Haluan tästä itselleni uran. Eikä se ole mahdotonta. Miksi vain unelmoida kun ne unelmat voi toteuttaa?

Www.senjaolenius.partylite.fi




sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kuvatuksia

Toiset kutsut pidetty ja tällä kertaa oli kamera mukana niin saan laitettua kunnon kuvagallerian :) Samat tuotteet olivat ekoilla kutsuilla mukana.
Esittelypöytä koko komeudessaan

Kvartetti-somisteesssa lootuksenkukat

Kyläkirkko-tuoksulyhty

Parempi kuva Kielletty hedelmä -lampuista

Mun pieni assistentti <3

lauantai 23. marraskuuta 2013

Ensimmäiset kutsut

Nyt on ensimmäiset omat kutsut takana ja ne meni ihan kivasti. Jännitystä vähän hellitti se, että Emäntänä toimi hyvä ystäväni. Jännitti silti :) Seuraavat kutsut on huomenna ja sitten onkin vasta (omat) Tammikuussa. Rakkaus tätä asiaa kohtaa palaa voimakkaasti enkä malttais odottaa, että pääsen tekemään tätä kunnolla. Kyllä sen huomaa kun jokin asia kolahtaa. Kai sitä melkeenpä voi verrata ihastumiseen. Vaan yks asia pyörii mielessä päivin ja öin.
Kielletty Hedelmä Minikynttilälamput on kahden varauksen lahja. Voi polttaa votiiveja/tuikkivia.