lauantai 30. marraskuuta 2013

Voihan ärsytys!

Vähänkö on ollut inhottavaa, kun netti ei oo toiminu kunnolla! Tässä sen huomaa kuinka riippuvainen sitä voi olla jostain asiasta.
Koitin tuossa pari päivää sitten tallentaa ensimmäistä kertaa kutsujen tilauksia ja ai, että kun oli hankalaa! Piti välillä oikein laskea kymmeneen ja rauhoittua ettei ipad lentänyt seinään. Piti vain vähän muistutella, että ensi kerralla se ei ole näin hankalaa. Lopulta tilaus lähti pääkonttoriin pienten ärräpäiden saattelemana. En todellakaan omista hyviä hermoja tai pitkää pinnaa niin pienet vaikeudet tuntuvat välillä ihan ylitse pääsemättömiltä. Kärsivällisyys ei myöskään kuulu hyviin ominaisuuksiini. Odotan kuin kuuta nousevaa 150e lahjakorttia Partyliteltä kun rupesin Marraskuun aikana konsultiksi. Nooh ehkä se sieltä tulee ennen joulua :)
Kellokin menee hurjaa vauhtia eteenpäin, mutta eipä tänäkään yönä pahemmin nukuta, koska Tintti pieni on toista päivää kuumeessa. Tuntuu kamalalta kun noin pieni kärsii ja hehkuu kuin patteri (eilen iltapäivällä kuumetta oli 39'C ja tänään pyörinyt 38'C) :(

Hyvää yötä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti