Uneton Seattlessa

Yöt ovat välillä pahinta aikaa, kun kerkeää kuuntelemaan ajatuksiaan ja miettimään kaikkea mikä kaivertaa mieltä.
Itselläni on juuri nyt tälläinen yö. Olen työkseni vuoropäällikkö minkä vuoksi minulla on paljon vastuuta (yllättäen!) ja välillä mietin, että onkohan sitä vähän liikaa. En ole kovin hyvä hallitsemaan stressiä ja stressireaktiona tai muuten vaan hyvin vihaisena rupean itkemään. Tämän vuoksi en pahemmin korota ääntäni tai rupea keskustelemaan vaikeista asioista vaan patoan kaiken vihan ja uupumuksen sisääni ja jonain yönä kun kaikki nukkuvat itken tämä kaiken pahan olon pois, ennen seuraavaa kertaa. Tervettä eikö?
Olen vaikean valinnan edessä koskien työtäni. Aikaisemmin, kuten äidilleni sanoin, minulla on viha-rakkaus-suhde työtäni kohtaan, mutta viime aikoina se on muuttunut pelkäksi vihaksi. Tuntuu siltä, että pelkkää paskaa (pardon my france) on tullut niskaan lähes päivittäin. Tulen töihin vapaapäivinä, olen ylitöissä, teen ylimääräisiä asioita ja silti jokin on huonosti. Pomoni on kyllä sanonut ettei pärjäisi ilman minua, mutta tuntuu että se koskee vain sitä että suostun tulemaan töihin aina kun pyydetään. Tänään sain kaiken hyvän lisäksi vielä tekstiviestin pomoltani jossa hän ystävällisesti kertoi kuinka olin jättänyt muutaman kuitin lyömättä koneelle ja kuinka toisen työntekijän oli pitänyt hoitaa se. Voitte kuvitella kuinka paljon kihisin raivosta jos pelkäästään sen takia, että oli lauantai, ansaitsemani vapaapäivä ja toiseksi olen korjaillut samoja virheitä lukemattomia kertoja, mutta eipä sillä näytä olevan mitään merkitystä.

Pohdin, kun makasin sängyssä ennen kuin tulin avautumaan tänne, sitä olematonta keskustelua jonka kävisin maanantaina pomoni kanssa. Mutta tiedän varsin hyvin, että en kumminkaan saa suutani auki tämän mainitun stressireaktion takia. Tosin eräässä tv-sarjassa oli kohta jossa lääkäri keskusteli johtajan kanssa eräästä asiasta ja hän sanoi tälle johtajalle "Kun olen hermotunut rupean itkemään, mutta älkää antako sen häiritä." Mietin, että pitäisi varmasti itsekkin aloittaa tämä vakava keskustelu samoin. Saa nähdä tuleeko siitä mitään. Nielen taas kaiken ja harmittelen kun en osannut avata suutani. Taaskaan!

Huh! Tuntuu paljon kevyemmältä kun sain purkaa kaiken tänne.

Kiitos!